Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Terveyspsykologinen erityisosaaminen

Terveyspsykologia on psykologian erikoisala. Sillä tehdään sekä tieteellistä tutkimusta että käytännön sovelluksia.

Terveyspsykologian tieteellisen tutkimuksen kohteita ovat sekä terveys että sairaus ja niihin liittyvät tekijät. Terveyspsykologit tutkivat esimerkiksi sitä, minkälaiset psyykkiset ja sosiaaliset tekijät liittyvät terveyden edistämiseen ja ylläpitoon tai sairauksien puhkeamiseen, niiden hoitoon ja niistä toipumiseen. Terveyspsykologiassa tutkitaan myös terveydenhoitojärjestelmiä, kun yritetään selvittää kuinka palvelut parhaiten tavoittaisivat niitä tarvitsevat ihmiset ja tukisivat terveyttä.

Terveyspsykologian käytännön sovellukset perustuvat tutkimukseen ja kokemukseen. Terveyspsykologian erikoispsykologit ohjaavat asiakkaitaan terveytensä ylläpitämisessä ja kohentamisessa sekä sairauksien ennaltaehkäisyssä ja niihin sopeutumisessa. Vaikka terveyspsykologit ovat muiden psykologien tavoin asiantuntijoita myös henkisen hyvinvoinnin alueella, heillä on erityinen osaaminen asioissa, joissa liikutaan henkisen ja ruumiillisen hyvinvoinnin rajapinnalla. Terveyspsykologit ovat erityisen hyviä pohtimaan asiakkaiden kanssa terveyskäyttäymistä ja siihen vaikuttamisen keinoja, kuten sitä miten uniongelmien haitta vähenisi, miten saisi liikuttua enemmän tai kuinka tulisi syötyä useammin oikein.

Kivun psykologia on yksi esimerkki terveyspsykologian sovelluksista. Vaikka kipu ei oikeastaan koskaan saa alkuaan psyykkisistä tekijöistä, voi pitkään jatkunut kipu vaikuttaa liki kaikkiin henkisiin tai sosiaalisiin asioihin siitä kärsivän ihmisen elämässä. Onneksi myös monet henkiset ja sosiaaliset tekijät voivat helpottaa kipukokemuksen ja kivun kanssa elämistä, vaikka ne eivät itse kipuaistimusta veisikään kokonaan pois. Terveyspsykologinen ohjaus kroonisessa kivussa voi olla esimerkiksi sitä, että mietitään suhtautumistapoja kipukokemukseen ja lähdetään rakentamaan siitä edes vähän toisenlaista, harjoitellaan tarkkaavaisuuden suuntaamista muualle kuin kipuaistimukseen tai koetetaan löytää mielikuvaharjoituksia, joissa kipukokemustaan saattaisi muuntaa vähän siedettävämmäksi.

Työ- ja organisaatiopsykologiaan perehtynyt terveyspsykologi voi olla myös osaava työterveyshuollon ammattilainen. Terveyspsykologista tutkimustietoa ja asiantuntemusta kannattaa hyödyntää myös erilaisissa psykologissa tutkimuksissa, kuten muistin tai persoonallisuuteen liittyvien terveyttä ylläpitävien ja uhkaavien tekijöiden arvioinnissa. Terveyspsykologisen erityisosaamisen sovellusalueet ovat siis laajat ja koko ajan tärkeämmät!